14.9.2017

Veljekset kuin ilvekset



Paranemis <3 veljelle rsv:n
nujertamiseksi
Mikael on meidän esikoinen ja hän syntyi maaliskuussa 2013. Jo ennen kun hän syntyi toivoimme, ettei hän jää ainoaksemme. Minullakin on isosisko, joka on minulle tärkeämpi kuin kukaan ja läheisempi kuin voin edes kuvailla. Olemme siskoni kanssa niin samanlaiset, ettei meidän tarvitse sanoa lausetta loppuun, kun toinen jo tietää mitä tarkoittaa. Välillä ajattelemme pelottavankin samanlailla. Saatamme alkaa laulaa samaa laulua ihan yhtä aikaa ja täysin sattumalta. Joskus sanomme lapsille lauseen kirjaimellisesti samasta suusta ja vielä samalla äänenpainolla. Se on parasta!
 Halusimme Ilkan kanssa tarjota meidän lapsille yhtälailla pahkaat ystävät sisaruksista, niinkuin on meilläkin molemmilla. Aina se ei kuitenkaan ole itsestäänselvää, eikä varsinkaan helppoa!

Kolmen vuoden iässä M oli päiväkodissa kertonut, että hänellä on pikkuveli Yoko (Yoko on meidän koiramuori). Hän niin kovasti kaipasi pikkusisarusta meille.
Ensimmäistä kertaa veljen
 sylissä

 Kun Mikael oli 3v6kk saimme tietää, että hänestä tulee keväällä isoveli. Se oli pienelle pojalle parasta mitä oli kuullut pitkään aikaan! Vatsassani kasvava pieni ihme sai isoveljensä keksimänä nimekseen Väinö. Muistutimme Mikaelia, että vauva voi myös olla tyttö, mutta vähän jopa hämillään M vastasi sen olevan poissuljettu ajatus, veli siellä on. Mikael alkoi heti suunnittelemaan, että Väinö saa hänen huoneensa ja itse voi muuttaa sohvalle. Lelut oli yhtäkkiä yhteisiä, vaikka vauva oli vielä mahassa. Kaikille M ylpeänä kertoi, kuinka hänestä on tulossa isoveli. Pari viikkoa ennen kun vauva syntyi, olimme lelukaupassa Mikaelin kanssa ja sovimme, että hän saa valita itselleen mieluisan lelun. Mikael kuitenkin päätti valita vauvalle helistimen, joka oli samanlainen kun hänen unilelunsa, mutta helistimen muodossa. Kaikki se pelottelu mustasukkaisista sisaruksista, jotka tekevät vain pahaa toisilleen karisi mielestäni sillä sekunnilla.


Mikaelin alku isoveljenä ei alkanut niin kovin hyvin. (synnytyskertomus). Mikaelin viimeinen muistikuva vauvasta äidin mahassa oli se, kun hänet jätettiin kaupan pihaan tätilään hoitoon, kun äiti ja isi lähtivät sairaalaan äitin itkiessä. Seuraavien kahden viikon aikana tämä niin paljon odotettu pikkuveli tuli uunituoreelle isoveljelle tutuksi vain kuvien ja videoiden välityksellä. Se oli surullista seurattavaa. Toinen olisi ollut valmis jopa imettämään vauvaa, jos sillä verukkeella pääsisi sairaalaan mukaan katsomaan vauvaa.

Vauvan kotiuduttua Mikaelilta hoitui hoitaminen kuin vanhalta tekijältä. Hän halusi olla mukana
vaipan vaihdossa ja kaikessa hoidossa. Kertaakaan ei ole tarvinnut keskustella aiheesta "mihin tämä vauva palautetaan tai että olisi kurjaa kun Väinö vie paljon äidin aikaa.

Aina vain olen niin kiitollinen siitä, että tämä kaksikko saa olla veljekset ja heillä on toisensa aina!




<3: Kristiina