5.9.2018

Yrittäjän päivä

Heti paluu blogin ääreen näinkin kevyellä aiheella.
Jos aloitan vaikka ihan omasta kokemuksestani yrittäjyydestä suomessa. Ensikosketukseni yrittäjän arkeen, elämään ja toimintaan olen saanut jo aivan pienenä isäni ollessa yrittäjä. Isä on edelleenkin yrittäjä ja samalla alalla hän on toiminut jo monta vuosikymmentä. Miedän lasten silmissä yrittäjyys ei ollut mitään suurinta herkkua, mutta ei meille siitä traumojakaan jäänyt, kun molemmat siskoksista toimivat tänä päivänä pienyrittäjänä.
 Muistan, kuinka isä oli paljon töissä, mutta kyllä meillä silti oli aikaa viettää yhyeisiä hetkiä ja käydä harrastuksissa yhdessä. Yksi harrastus oli monta kertaa viikossa ja se oli maidän yhteinen, avantouinti. Partioleireille isä tuli aina käymään ja heppakisoissa siskoa kannustettiin. Kuitenkin muistan, kuinka se puhelin pirisi jatkuvasti ja bisnestä hiottiin aina. Kilpatanssiesityksen aikana huomasin, kuinka isä oli saanut juttukaverikseen tanssikoulun opettajan, jonka kanssa väännettiin mitäpä muutakaan kuin kauppaa. Isä on bisnesmies henkeen ja vereen ja häneltä olen todennäköisesti saanut tämän halun tehdä itse ja itsellle. Isän antamiin oppeihin kuuluu myös periksiantamattomuus ja se, että töitä on tehtävä oman unelman eteen. Hän on aikanaan aloittanut kellarista ja samat puitteet hän tarjosi minulle alkutaipaleellani. Pienestä on alettava ja paljon on tehtävä töitä. Isä on ollut minulle neuvonantaja ja se, joka lyö faktat tiskiin eikä kaunistele. Jos jokin ideani on hänen mielestään hyvä, hän kannustaa siihen ja jos jokin ei toimi, hän ilmaisee senkin selkeästi.
Kiitos opeista siis isälle<3

Itse pienyrittäjänä nyt neljän vuoden ajan toimineena voin todeta, ettei tämä suomessa helppoa ole, mutta näin pienellä meiningillä ja työstä nauttien tämä on täydellistä! En olisi voinut kuvitellakaan ideaalimpaa tilaisuutta saada omaa kukkakauppaa ja vielä kylään, jossa ihmiset pitävät omanaan! Toivottavasti saan jätettyä omille lapsilleni yrittäjyydestä sellaisen kuvan ja kasvatuksellisen näkökulman, että rahan eteen on tehtävä hurjasti töitä ja toivon heidän näkevän myös ne hyvät puolet tässä. Vielä kun he saavat seurata näin läheltä tätä.




Hyvää yrittäjänpäivää kaikille yrittäjille, olette rautaisia!

1 kommentti:

  1. Uskon, että varmasti ne joiden vanhemmat ovat yrittäjiä, on myös jälkikasvun helpompi siihen lähteä. Meillä tuota tilannetta ei ole ollut. Silti huvittaisi kovasti kokeilla esimerkiksi laskutuspalvelua, saisi pienen sivutyön. Ehkä miettiä sitä toiminimeä sitten myöhemmin! https://finjob.fi/tutustu-kevytyrittajyyteen/mika-on-kevytyrittajan-laskutuspalvelu

    VastaaPoista