29.6.2017

Vauvakuvaus

Tästä teetin myös taulun


Meillä ei tuo vauva-arki lähtenyt rullaamaan aivan haluamallani/odotetulla tavalla, niinkuin moni varmasti tietää. Olisin halunnut mennä oikein valokuvaajalle studioon ottamaan vauvakuvat, mutta ei me sitten minnekkään studioon lähdetty. Ei käynyt edes mielessä. Halusin kuitenkin ikuistaa tämän pienen ihmeen valokuviin ja pistin perinteisen kotistudion pystyyn ja aloin kuvata. Vauva oli kuvien aikaan muutaman viikon ikäinen ja ai että millä "haikeudella" katselen näitä kuvia, kun tuo kymmenenviikkoinen on muka jo niin iso 💕.

Olin varautunut kunnon sinappisiivoon ja itkukohtauksiin, jonka rinnalla pinterestin vauvakuvat olisivat aivan vitsi!
Meidän kuvat onnistuivat kuitenkin yllättävän hyvin! Vauva nautiskeli pehmeällä ja lämpimällä viltillä ja killitteli nalleja. Pikku vinkkinä kotikuvaajille: Pidin käyttämiäni kankaita ja harsoja kuivausrummussa vähän ennen kuvien ottoa, jolloin vauvan oli lämmin olla.
Minulla on kamerana valkoinen Samsungin NX1000. Tämä kamera on ollut minulla jo yli neljä vuotta ja toimii edelleen loistavasti! Mitään lisäosia en ole opetellut käyttämään, vaikka ehkä kannattaisi 😊.

Tässä otoksiamme:

Niin suloinen haukotus💔

Veljekset 💓





<3: Kristiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti