15.7.2017

Mikä ihmeen fetomaternaalivuoto?

Niinpä! En ollut koskaan kuullutkaan moisesta ja minulla meni viikko siihen, että osasin edes lausua tuon. Tästä hirveästä, epäreilusta ja liian vähän tutkitusta raskauskomplikaatiosta on aivan liian vähän tietoa olemassa. Yleensä googlettamalla löytää hurjasti tietoa. Sekä väärää, että oikeaa.
Vajaa viikko sairaalasta kotiutumisemme jälkeen uskaltauduin kirjoittaa googleen Fetomaternaalinen vuoto. Otin sen riskin, että saan vain pääni sekaisin ja huolestun lisää. Ensimmäinen linkki oli kaikessa kamaluudessaan: -Kohtukuolema. Niin myös seuraava ja sitäseuraava. Tämä herätti minut todellisuuteen siitä, kuinka lähellä oli menettää meidän vauva.

Fetomaternaalinen vuoto tarkoittaa näin "tavallisella kielellä" sitä, että sikiön punasolut ovat syystä tai toisesta alkaneet vuotaa napanuoran kautta äitiin. Aivan kuin vauva hiipuisi hiljaa pois. Vuodon voi aiheuttaa esimerkiksi kolari, kova isku vatsaan, kaatuminen tai vauvan kääntöyritys perätilasta. Meidän tapauksessa ei selvinnyt mikä vuodon on aiheuttanut.
Vuotoja on kahdenlaisia. On massiivinen, joka myös meillä oli. Siinä punasolut vuotavat pikkuhiljaa, päivistä jopa viikkoihin, jolloin sikiö sopeutuu paremmin poikkeustilaan ja saa säädeltyä veren kiertämään tärkeissä elimissä kuten aivoissa ja sydämessä. Toisessa tapauksessa vuoto on ollut nopea ja vauvan tärkeät elimet kuten aivot ja sydän eivät ehdi sopeutumaan niin hyvin.

Mitenkö äiti voi tämän huomata? Sepä tässä onkin niin petollista. Oireita ei välttämättä ole ollenkaan. Olen kuullut, että äiti voi olla todella väsynyt, saattaa tuntua kipua vatsassa tai se yleisin; liikkeet eivät enää tunnu. Minulla oli vain huoli liikkeistä, joita tuntui, mutta todellaTODELLA vähän.
Sairaalaan mentäessä sikiön ahdinkotilasta kertoo paljonkin sykekäyrässä tapahtuvat poikkeamat ja niistä muistaakseni meidänkin gyne alkoi epäillä tätä vuotoa. Vuotoa ei siis näe mitenkään eikä äiti esimerkiksi fyysisesti vuoda. Ultrassakin vauva näytti olevan ok ja kaikki kolme napasuonta olivat ok.

Meillä V lähti syntymän jälkeen suoraan teho-osastolle ja sai kaksi verensiirtoa. Siinä mentiin aivan hetki kerrallaan. Vointi kuitenkin koheni yllättävänkin nopeasti ja hän näytti olevansa valmis taistelemaan tietään kotiin isoveljeä katsomaan. Nyt käymme jokatoinen viikko verikokeissa ottamassa pvk josta selviää tuottaako hän itse punasoluja ja kuinka hyvin.

Tässä lainaus eräästä artikkelista aiheeseen liittyen:
"Se aiheuttaa lähes aina vauvan menehtymisen tai vammautumisen ja lievemmässä muodossa sikiön anemisoitumisen ja hydropsin (turvotuksen)."
Linkki tutkimukseen

Jos tämän kirjoituksen eksyy lukemaan joku, joka on kokenut saman ja on vailla vertaistukea, niin facebookista löytyy suljettu ryhmä FetoMaternal Hemorrhage Support Group, jossa on ympäri maailman vanhempia, jotka ovat kokeneet tämän. Monta, liian monta surullista tarinaa, mutta kyllä sinne selviytymistarinoitakin mahtuu.

<3 Kristiina

7 kommenttia:

  1. Saman kokenut vuonna 2007. Päivän muistan kuin eilisen 💫

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei olen pahoillani, että olet joutunut kokemaan saman! Toivottavasti teillä päättyi hyvin kuitenkin <3.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  3. Hei! Tämä teksti kolahti, aivan kuin olisin itse kirjoittanut.. Meidän poika syntyi kesäkuussa, ja synnytyskertomus on lähes identtinen teidän tarinan kanssa. Lähdin googlaamaan blogia tällä termillä, kun ystäväni oli löytänyt blogin surullisemmasta tarinasta. Ihanaa että teillä on mennyt asiat hyvin, meillä myös. Ihana hymyilevä, utelias ja vilkas pieni rakas. <3 jaan aivan täysin näitä siun kirjoittamia ajatuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Sirja!
      Ihanaa kuulla, että teillä mennyt myös hyvin pojan kanssa. Teillä oli myös paljon onnea matkassa 💖!
      Vertaistuki oli tuohon alkuaikaan varsinkin niin tärkeää, mutten meinannut löytää oikeita kanavia sen saamiseksi. Oletko liittynyt Facebookin FetoMaternal Hemorrhage Support Group -ryhmään? Siellä on ympäri maailman vanhempia, joiden diagnoosi komplikaatiolle oli fetomaternaalivuoto. Suosittelen liittymään 😊.
      Ihanaa kevättä teille 💕

      Poista
  4. Tämän siun blogin kautta löysin tuon fb-ryhmän, ja olen siellä nyt lueskellut muiden kokemuksia. Sieltä juttuja lukiessa saa kyllä näkökulmaa siihen, miten lähellä oli suuri suru, ja hyvin kaikki oikeasti onkaan nyt, ja saa olla niin onnellinen siitä että saa tuon pienen kiipeilijän perässä kulkea päivät pitkät.. 💙 ihanaa kevättä myös teidän perheelle!

    VastaaPoista