12.11.2017

Sinne se nousee

Katto vielä, niin melkein voi muuttaa 😉
On ollut jännittävät kaksi viikkoa. Viime viikolla tontille tehtiin perustukset, eli valettiin talon pohjan mukaisesti betonit ja niiden sisään raudoitukset. Niistä ensimmäistä kertaa näki fyysisesti ne talon ääriviivat ja rajat. ulkoreunalle tuli routaeristelevy ja sitten maan täyttö.
Kukkakaupan perustustentekoa

Nyt tontilla oleva risukko on vaihtunut huumaavan tuoksuiseen hirsitalon alkuun. Uskomattoman nopeasti talo sitten loppujenlopuksi nousee. Keskiviikkona rekka toi kaksi lavallista hirsitavaraa ja perjantaine oli jo 75% talosta pystyssä! Näppärän näköisesti rekan lavalta nostellaan hirsi kerrallaan paloja paikalleen kuin palapelissä. Tämä(kin) on sellainen asia, jossa luotamme työn oikein mielellämme ammattilaisen käsiin.
 Ensi viikon tehtävälistalla on suihkuttaa homesuoja hirsiin, sillä lopullinen maalipinta tulee vasta keväällä.

Tukilevyt otettiin jo seuraavana päivänä
betonin ympäriltä pois. Nopeasti se
kuivui!
Tontti on niin lähellä meidän nykyistä kotia, että käymme lasten kanssa monta kertaa päivässä siellä ihastelemassa. Mikael keräilee roskia ja "tekee raksahommia". Itseasiassa hän sai Blåkläderiltä omat raksavaatteet, joilla voi huoletta autella. Raksan edistyminen on näille lapsille aivan parasta viihdettä!

Kävin torstaina isomman lapsen sählyreenien aikana vauvan kanssa tontilla. Satoi vettä ja oli jo pimeä, mutta oli vain päästävä vielä illan päätteeksi kurkkaamaan, mikä tilanne siellä on. Yksi työmies vielä kasaili hirsiä.
Siinä sitten seisoin, tihkusateessa ja kylmässä syyssäässä meidän tulevan kodin olohuoneessa. tuntui niin uskomattomalta katsoa ympärille ja miettiä, että täällä me sitten asumme! en voi uskoa <3

Kiitos muuten aivan ihanista kommenteista, joita olen saanut blogistani!
Voitte myös vinkata, jos on jokin raksaan liittyvä asia josta haluatte tarkempaa kirjoitusta tai infoa!

Ihanaa isänpäivää Isit ja kaunista sunnuntaita!
Vaikka tämä kaunis väri onkin, niin lopullinen
pinta tulee olemaan kuultava tumman harmaa
Alakerran olohuoneen ja ruokailutilan ikkunoiden paikat



Tämä kuva on ulko-oven kohdalta. Oikealla on työhuone
ja edessä oikealla keittiö. edessä olevien ikkunoiden välissä on takka.
Vasemmalla oleva iso aukko on liukuoven paikka. Liukuoven takana
on terassi.







1 kommentti:

  1. Ihana juttu, että pieni sai omat raksavaatteet! Meillä alkaa myös rakentaminen. Olisikin tarkoitus etsiä myös netistä jonkinlaiset edulliset työvaatteet. Ei tarvitse sitten omia päivittäisiä vaatteita rikkoa. Hyvältä näyttää, mukava tuo liukuovi terassille. https://suojaingroup.com/

    VastaaPoista